Olen lukenut Saara Turusen uutta romaania Hyeenan päivät (Tammi, 2024). Hieno romaani, joka saa ajattelemaan omaa elämää. Kirja on saanut minut tajuamaan, että omaan äitiyteen liittyy paljon asioita, joita en oikeastaan ole koskaan käsitellyt. Eräs tärkeä teema Turusen romaanissa on hoitohenkilökunnan tylyys. Olen kohdannut aivan ihania ammattilaisia, kuten kuopukseni synnytyksessä työskennellyt kätilö ja Kätilöopistossa ollut nuori kätilö, joka ymmärsi minun sairastuneen synnytyksen jälkeiseen masennukseen ennen kuin itse ymmärsin asian.
 
Romaani on kuitenkin tuonut mieleen myös terveydenhoidon ammattilaisia, jotka ovat olleet tylyjä, kylmiä ja suorastaan ilkeitä. Keskenmenon kohdalla sain sairaalassa hyvin kylmää kohtelua. Raskaushan oli vasta alussa, uutta yritystä kehiin vain! Jos raskautumista on odottanut pitkään, se ei kuitenkaan ala hedelmöittymisestä, vaan henkisesti jo paljon aiemmin. Jos raskautumista odottaa kiihkeästi, se on mielessä kaiken aikaa.
 
Pahemmin tosin kävi tutulle äidille, jolle lääkäri tokaisi, että ”on ihan teidän äitien omaa vikaa, jos tulee paha mieli, kun teette testejä liian aikaisin”. Kuulemma aiemmin varhaiset keskenmenot olisi kuitattu epäsäännöllisinä kuukautisina ja olisi vältytty surulta. Vaikka tämä sanottiin kaverilleni, tunsin että se kohdistui myös minuun. Ihan oma syy, jos keskenmenosta tulee ”paha mieli”! Testin kanssa pitäisi siis odottaa, vaikka naisille mainostetaan kaikkialla aina vain herkempiä raskaustestejä.
 
En ole koskaan ollut kovin herkkä ruumiiseeni liittyvien asioiden suhteen. Papa-kokeen ottaminen on minusta vähän sama kuin nenän niistäminen. Silti raskauksien, keskemenon ja synnysten tiimoilta kohtaamani kylmyys ja tylyys on mennyt syvälle ja tuntuu, että vasta nyt, lasten kasvettua aikuisiksi, pystyn käsittelemään noita asioita. Miltä kylmä kohtelu mahtaa tuntua, jos on esimerkiksi kokenut seksuaalista väkivaltaa, gynekologisia leikkauksia tai muuta traumatisoivaa?
 
Useassa kohdassa Turusen päähenkilö on peloissaan esimerkiksi verenvuodon takia, mutta sairaalaan ei huolita. Näistä kohdista minulle tuli mieleen käsittelemätöntä tuskaa sen takia, että on peloissaan, mutta käsketään kotiin. Vaikka lapsivesi oli mennyt ja tuntui, ettei sitä ollut enää tippaakaan minut lähetettiin kotiin ja sanottiin, että ”kyllä sitä siellä muodostuu lisää”. Muistan vieläkin sen kauhun, kun lapsi tuntui olevan nahan alla kokonaan ilman lapsivettä, mutta sairaalaan ei saanut mennä, koska synnytys ei ollut käynnistynyt.
 
Tai sen kun esikoiseni sairastui vesirokkoon kun raskauteni oli lopuillaan ja synnytyssairaalasta ilmoitettiin, että synnytysosastolle ei sitten ole mitään asiaa, jos saan vesirokon. Minulla ei ollut hajuakaan missä sitten synnyttäisin, pensaassako?
 
Äitiysterveydenhuollossa työskentelee paljon aivan ihania, lämpimiä ihmisiä, jotka tekevät työtä täydellä sydämellä. Ilkeilijät ovat varmasti pieni vähemmistö, mutta se ei paljoa auta, kun sellaisen ihmisen kohtaa haavoittuvaisessa tilassa, esimerkiksi keskenmenon ollessa vielä käynnissä. Turunen kuvaa tätä osuvasti, samoin hedelmöityshoitoihin liittyvää kylmää byrokratiaa.